Juu
ei. Eieiei. Viekää ne pois.
Tuesday, February 17, 2015
22.9. 2013
Niitähän
on sellaisia suoramarkkinointikieltoja. Minä taasen haluaisin
asettaa julkkismarkkinointikiellon. Mikä siinä on että vapaassa
yhteiskunnassa joutuu koko ajan altistumaan julkkiksille? Ei siinä
nimittäin ainakaan ihmisviha parane, kun Cheekki mollottaa joka
paikasta. En haluaisi nähdä yhtäkään Cheekkiä. Myöskään en
ole kiinnostunut näkemään erostaan toipuvaa Jari Sillanpäätä,
enkeleiden kanssa sympatiseeraavaa Katri "Puuma" Helenaa,
kokoomusnuorten puheenjohtajaa (mikä sen nimi nyt olikaan), Anu
Saagimia, Jere Karalahtea, Mikael Jungneria enkä ketään muutakaan
vastaavaa turhaketta. Puhumattakaan siitä että niitä pitäisi
vielä kuunnellakin!
18.9. 2013
No
niin, mutsi ja faija ja mummo ja pappa on taas tsekattu. Tämä
olikin tosiaan jo kolmas kerta tänä vuonna kun kävin kotopuolessa,
siitäkin huomaa että kunto on aika kohdillaan. Yleensä on ollut
hyvä kun olen juuri ja juuri kyennyt kerran vuodessa raahaamaan
itseni sinne. Ja oli kyllä mainio ja kiva reissu, ei ahdistanut
yhtään.
Heräsin
eilen puoli kymmenen paikkeilla ja aamutoimien sekä Pitkon
ulkoilutuksen jälkeen lähdin liikkeelle. Olin Ulvilassa
Pappilanlammen palvelukodilla jo ennen yhtä, Maija -mummo oli siellä
huomattavasti pirteämpänä ja parempikuntoisena kuin olin
odottanut. Oikein jees ylläri, ei voi muuta sanoa. Siinä sitten
kelailtiin jonkin aikaa maailman menoa reippaasti pärmeltäen,
haukuttiin poliitikot ja Jari Tervo.
Sen
jälkeen pakkasin Maijan autoon (se jaksoi hyvin kävellä
parkkipaikalle) ja mentiin tsiigaamaan pappaa. Ei ollut pitkä matka,
hyvä jos sata metriä koska Väinö -pappa asustelee saman
palvelukotikombinaatin dementiaosastolla. Se on nyt ollut siellä
pari vuotta, yhteiselo mummon kanssa kävi mahdottomaksi kun
Alzheimer rupesi pahenemaan oikein tosissaan. Luulisin että
viimeinen pisara Maijalle oli se yö kun Väinö lykkäsi jalkansa
vessanpönttöön ja sanoi että hän menee nyt tänne, eikä
suostunut tulemaan pois. Ja kun mummo on itsekin ajoittain tosi
huonokuntoinen ja välillä sitä viedään pillit vonkuen
sairaalaan, niin millä semmoinen muka olisi voinut hoitaa itseään
isompaa miestä joka eksyi siinä 45 neliön kämpässä?
Väinö
oli sängyssä peiton alla ja kurkki sieltä kuin linnunpoika. Kyllä
se minut taas tunnisti ja oli tyytyväisen näköinen. Vähän aikaa
siinä praakailtiin ja sitten alettiin Maijan kanssa kyörätä
Väinöä kahvipöytään. Siinä olikin tekemistä... Niin siinä
vaan on käynyt että osat ovat vaihtuneet, joskus minä olin pieni
ja avuton ja pappa minua nosteli ja hoiti ja nyt oli minun vuoroni.
Oli se Väinö parka kankea ja pieni ja laiha ja luinen, mutta
saatiin se ylös ja liikkeelle rollaattorin kanssa. Se parinkymmenen
metrin matka sinne kahvipöytään kesti kauan, Maija sitä usutti
kävelemään ja sanoi että tules nyt. Minä tuumasin siihen että
tämähän on kuin Pitkon kanssa ulkoilisi.
Viimein
pappa sai kahvikupin kouraansa, pullaa se ei meinannut hoksata syödä
ennen kuin mummo käski ja minä sanoin että syö nyt pois se
käntty, se on sen verran hyvän näköinen että jos sinä et syö
sitä niin minä syön, hohoh. Siinä papan kahvitellessa sain myös
kuulla arvion ulkonäöstäni kahdelta muorilta jotka nököttivät
siellä salin nurkassa. "On tua iha miähen näköne...
vissiin", sanoi toinen. "On kai", tuumasi toinen.
Sitten seurasi pitkä tauko. "Mut oli ne meenki miähet miähen
näkösii", sanoi se ensimmäiseksi puhunut. "Juu",
tuumasi toinen. "Ja teki ne sentäs töitäki", täräytti
toinen painokkaasti. Siinä kohtaa minua vähän nauratti.
Sitten
vein mummon takaisin omaan kortteeriinsa ja jatkoin matkaa Poriin.
Siellä oli ohjelmassa nelisen tuntia yleistä hölinää mutsin ja
faijan kanssa, oli tosi jees. Ajattelin että jospa iltasella ehtisin
Forssaan asti ennen kuin tulee pimeä, mutta enpähän ehtinyt kuin
Huittisiin. Yllättävän mukava oli silti ajella, liikennettä oli
vähän ja ajoin sellaista... no, sanotaanko että tyypillisen
reipasta tahtia. Ja sitäpaitsi minulla oli hyvää matkaseuraa:
Johnny Winter, John Mayall, Ramones, Juice Leskinen, Jimmy Cliff ja
Hassisen Kone.
Olin
himassa juuri ennen kymmentä. Pitkolla oli ollut oikein riemukasta,
se oli päässyt Reetan luo aiheuttamaan kissoille traumoja ja
syömään niiden ruuat. Yleensä olen noiden reissujen jälkeen
ollut täysin tattis mutta nyt olin ihan pirtsakka, katselin futista
ja sitten kun ManU teki jo kolmannen maalin lähdettiin Pitkon kanssa
ihan kunnon iltalenkille. Me ei olla mitään ManU -faneja, meinaan.
Tänään
olen pitänyt kotipäivää. Pyykit ovat koneessa ja kohta nakkaan ne
narulle, sitten mennään pihalle ja tsekataan postit. Otetaan nyt
ihan lunkisti, huomenna onkin taas terapiaa.
4.9. 2013
Nukuin
ihan hyvin, mutta sitten kun kerran heräsin koko homma loppui
siihen. Kävin kusella ja sen jälkeen kierin sängyssä levottomana
ja ahdistuneena, tuo eilinen sählinki vaivasi ja ajattelin että
onkohan Reetalta tullut mitään viestiä. Hillitsin sitten kuitenkin
hinkuni rynnätä heti pistämään puhelinta päälle ja tein kaikki
aamutoimet normaalissa järjestyksessä ja niin rauhallisesti kuin
kykenin.
Vasta
sitten laitoin puhelinmasiinaan virran ja siellähän oli todellakin
viesti. Kaikki oli järjestynyt, uusi päätös tehtäisiin ja saisin
sen tuen mikä minulle kuuluu. Tietysti huojennuin siitä, mutta ei
se ahdistus niin vain hävinnyt. Eikä potutus liioin.
Kyllä
minä sen hyväksyn, että tehdään virheitä. Ei siinä mitään.
Mutta tuossapa ei ollut kysymys mistään virheestä vaan siitä,
että joku oli keksinyt omasta päänupistaan sellaisen tavan laskea
toimeentulotuki, jolla voitaisiin viedä yhden kuun tuki niiltä
joilla siihen olisi oikeus. En oikein osaa nähdä tuossa mitään
muuta kuin selkeän kusetuksen ja suoranaisen huijauksen.
On
tietenkin tosiasia että jotkut asiakkaatkin huijaavat.
Toimeentulotukien kanssa huijataan ja yritetään huijata, samoin
kuin kaikkien muidenkin tukien kanssa. Ei sitä voi kieltää tai
vähätellä. Mutta ei se nyt saa mennä semmoiseksi viidakoksi,
jossa sekä tuen hakijat että viranhaltijat yrittävät kilpaa
huijata toisiaan!
Sosiaalityö
on muutenkin päätynyt tai ainakin kovaa vauhtia päätymässä
sellaiseen tilanteeseen, että niiden lippujen ja lappujen ja niihin
kirjoitettujen sanojen ja numeroiden takaa ei enää näy sitä
ihmistä ollenkaan, vaan kaikki on yksinomaan kiinni rahasta. Ei sitä
ymmärretä tai muisteta, että jokainen toimeentulotuen hakija on
yksilö, ihan elävä ihminen jolla on ajatukset ja tunteet aivan
samoin kuin muillakin ihmisillä, eikä pelkkä rahareikä jonka
kohdalla on mietittävä yksinomaan sitä kuinka vähän sille saa
antaa tukea ilman että joku nostaa metelin.
Tai
sitten ei vain VÄLITETÄ. Minä en ole mikään paras mahdollinen
ihmisistä välittämisen advokaatti, mutta kyllä minä silti
ihmettelen. Tiedän että on paljon ihmisiä jotka eivät välitä
toimeentulotuen saajista ja sossun asiakkaista hittojakaan, mutta
mitäs siitä. En minäkään välitä porvareista mitään... Mutta
jos myös sossun työntekijöidenkin pääkoppaan on pesiytynyt se
asenne että asiakkaita saa ja jopa pitää potkia niin paljon kuin
ehtii ja haluaa, niin sitten ne kyllä ovat väärällä alalla.
Liika välittäminen on tietysti pahasta eikä kaikille voi eikä saa
antaa kaikkea, mutta edes jonkinlainen humanismin pilkahdus olisi
ihan suotavaa.
Minä
olen muistaakseni ollut sossun asiakkaana yhtäjaksoisesti neljä ja
puoli vuotta. Sinä aikana olen tavannut sosiaalityöntekijän
kahdesti, puhunut kerran yhden kanssa puhelimessa ja ollut kerran
työkkärissä yhteispalaverissa jossa oli myös sossun edustaja. Eli
yhteensä neljä henkilökohtaista kontaktia. Eipä silti, en minä
enempää kaipaakaan, mutta joku muu voisi hyvinkin kaivata. Olisihan
se kiva jos vaikka kerran vuodessa joku soittaisi ja kysyisi että
mitenkäs sinulla menee.
3.9. 2013
Tänään
oli jo parempi fiilis, mutta kyllä se siitä sitten meni ohi kun
käväisi postilaatikolla. Siellä oli terveiset sosiaalitoimelta
hylätyn toimeentulotukihakemuksen muodossa (Reetta kävi viemässä
sen eilen, koska verkkopankki suostuikin tulostamaan sen Pyhän
Tiliotteen jo sunnuntaina - viikonpäivästä voisi päätellä, että
korkeammilla voimilla oli näppinsä pelissä).
(myöhemmin)
Nyt
on Reetan kanssa setvitty ja huomenna jatkuu. Saas nähdä
oikaisevatko päätöksensä vai pitääkö mennä lautakuntaan ja
ties vaikka hallinto-oikeuteen asti. Mutta justiinsa niin pitkälle
mennään kuin on tarvis.
Ja
äkkiä tuli hylsy! Nopeaa toimintaa! Hieno juttu! Hylkäyksen syynä
oli se, että "5.8. maksettua työmarkkinatukea ei ole aiemmissa
laskelmissa huomioitu tuloksi". Ottia tuota ja mitenkähän
lienee, kun minä sain kesän alussa niinsanotun pitkän päätöksen
kesäkuuksi, heinäkuuksi ja elokuuksi. Ja ihan samat rahat sieltä
sossusta tuli kuin muinakin kuukausina, eivätkä minun tulonikaan
ole muuttuneet mihinkään. Ne ovat ne aivan samat asumistuet ja
työmarkkinatuet kuin ennenkin. Ja koska tuloni kerran ovat ne samat
ja niin pienet että minulla on tähän saakka ollut oikeus
toimeentulotukeen JOKA KUUKAUSI jo vuosien ajan lukuunottamatta viime
joulukuuta, niin millä ilveellä tässä nyt voisi jäädä yksi
kuukausi välistä?
Enkä
tietenkään saanut tätä päätöksen tekijää kiinni, kun
puhelimella yritin. Nyt on Reetan vuoro sitten, sillä on valtakirjat
sossuun ja Kelaan ja työkkäriin ja muistaakseni vielä
psykiatrisellekin siltä varalta että minä en pysty hoitamaan
asioita siksi että olen tukehtumassa masikseen tai tikahtumassa
raivoon. Nyt olisi tarjolla tuota jälkimmäistä.
(myöhemmin)
Tämä
homma ei muuten koske vain minua, vaan muitakin niitä sossun
asiakkaita jotka saavat työmarkkinatukea. Niidenkin asiat pitää
korjata! Jumalauta mitä touhua, tuollaista nuo viskaalit tekee.
Ruvetaan pelleilemään viimesijaisen etuuden kanssa... Minulla nyt
on Reetta jeesaamassa mutta mitenkäs ne joilla ei ole ketään jolta
saisi apuja ja tarvittaessa rahaa lainaksi? Siinähän jää vuokrat
ja sähköt maksamatta ja kaikki menee päin helvettiä vain siksi
että joku sossu on yhtäkkiä keksinyt jonkun ihan oman tavan laskea
toimeentulotuet, välittämättä siitä miten se lain mukaan pitäisi
tehdä. No, kyllä on hiton hyvin laskettu kun on laskettu nollaan
saakka.
Juuri
eilen mouhosin... eikun siis kirjoitin nettipalstalle siitä kuinka
paljon sossu ja kaikki muutkin viranomaistahot ovat alkaneet ottaa
päähän. Eikä siinä ole kyse vain siitä että se asiointi
riepoisi. Koko tilanne käy aivoon... En haluaisi olla riippuvainen
kenestäkään enkä mistään, pitkään on ollut pakko olla mutta
nyt haluaisin yrittää pyristellä pois kun tuntuu että voisi olla
tarpeeksi voimia. Mistään sellaisesta ei ole kyse että haluaisin
olla Parempi Kunnon Ihminen ja tehdä töitä tai rikastua, vitut.
Haluan vain elää omilla ehdoillani enkä systeemin ehdoilla. Ole
nyt tässä yhteiskuntakriittinen, kun koko ajan joudut olemaan käsi
ojossa ja suu auki kuin linnunpojalla. Haluaisin yhteiskunnan
kokonaan helvettiin elämästäni, sossun, Kelan ja kaikki. Tuo
terapia on kyllä mahtava juttu ja siitä olen kiitollinen kun sitä
saan, mutta sitten kun se loppuu en välittäisi enää ikinä nähdä
yhtäkään lääkärinplanttua enkä viedä mitään lausuntoja
mihinkään.
Kaikki
paperisota on ruvennut turhauttamaan ihan älyttömästi. Minä
kestän kyllä masiksen ja ahdistuksen ja vitutuksenkin vielä siihen
päälle, mutta turhautumista en. Tässä on nyt kahdeksan vuotta
täytelty lappuja ja lähetelty lausuntoja, eikä mikään ole
muuttunut. Laatikot ja kaapit sen kuin pursuaa paperia, perkele.
Sanoisin että on jo korkea aikakin ruveta yrittämään jotakin
muuta, kun tuon tunnelin päässä näkyy vain pimeää.
Tuesday, February 3, 2015
2.9. 2013
Stressitaso
alkaa olla melko korkealla ja sen huomaa heti kun aamulla herää. On
sellainen snadisti oksettava olo eikä sängystä nouseminen
kiinnostaisi sitäkään vähää kuin yleensä. Vatsaa kipristelee,
yleisfiilis on kroonisen ärsyyntynyt ja lisäksi hikoiluttaa. Samoin
kaikki aistiyliherkkyydet tuntuvat korostuvan, erityisesti kovat
äänet ja voimakkaat hajut ovat peräti sietämättömiä.
(myöhemmin)
Odotan
ja pelkään koko ajan että sossu yrittää alkaa kyörätä minua
sairasloman hakuun ja sitten kaikki menisi sekaisin. Tiedän että
tuo on osittain irrationaalinen pelko, tokkopa ne nyt tosissaan
alkaisivat painostaa, mutta yhtä lailla se epäirrationaalinen pelko
ahdistaa kuin rationaalinenkin.
No,
saanpahan sentään asioita tehtyä enkä ole lamaantunut tai
masentunut. Ja pitkään meni todella hyvin, joten täytyy olla
kiitollinen siitä ajasta. Nyt on vähän vaikeampaa mutta eiköhän
tämä tästä taas suttaannu.
Ärsyyntymisessä
on tietysti myös hyvät puolensa. Nykyisin tuntuu siltä että minä
ärsyynnyn ahdistuessani enkä masennu, ja se pitää toimintakyvyn
kunnossa. Ja vaikka sitä toimisi kiroillen ja suuttuneena, niin mitä
sitten? Pääasia että toimii. Ei kai siitä mitään tyylipisteitä
jaeta.
Ja
nyt minulle on alkanut tulla mieleen, että tuo sossun kanssa
sählääminen saisi pikkuhiljaa luvan loppua. Olen tyystin
kyllästynyt tekemään tiliä asioistani ja tuloistani ja menoistani
ja täyttämään sitä helvetin kolmisivuista lomaketta joka ikinen
kuukausi. Ja odottamaan koska voi printata tiliotteen ja koska sitä
ja koska tätä. Mittani alkaa kerta kaikkiaan olla täynnä tuota
potaskaa.
Olen
tässä ajatellut, että mahtaisikohan joku julkaista tämän
päiväkirjan. Luulisi että tämä olisi mielenkiintoista luettavaa,
enkä mielestäni kirjoita kovin huonosti. Eivätkös kaikki aina
olisi mielellään lukemassa toisten päiväkirjoja? Minusta ihmisten
olisi ihan hyvä tietää miltä elämä täällä marginaalissa
näyttää, ja ennenkaikkea olisi oikein terveellistä tietää se
miltä se valtavirta täältä käsin näyttää! Syrjäytymisestä
hölötetään koko ajan ja lähinnä siitä puhuvat ne joilla ei ole
aiheesta minkäänlaista kokemusta, mitä nyt ovat lukeneet jotain
tutkielmia ja raportteja ja istuneet seminaareissa ja joskus nähneet
jonkun spurgun jossain. Tässä nyt olisi yksi syrjäytynyt
mielipuoli valmiina jakamaan tarinansa.
Ja
eihän tämä nyt sentään ole pelkkää maailmantuskaa ja
paasaamista, vaan onhan tässä paljon muutakin huttua. Oikeastaan
kaikkea mitä on tullut mieleen näiden kymmenen kuukauden aikana.
Pieruhuumoria unohtamatta, hehhehheh.
(myöhemmin)
Puhelinmyyjä
soitti.
Myyjä: No se ja se eukko
siitä ja siitä firmasta hei.
Jani: Moi.
M: Meillä olis etuja
Forttumin asiakkaille. Tehän ootte Forttumin asiakas, eikö vain?
J: Yyy-y.
M: Saatais tarjota
edullista tapaturmavakuutusta Forttumin asiakkaille.
J: Ei oo mitään
tarvetta sellaselle.
M: Meinaakko ettei sulle
ikinä satu tapaturmia?
J: Ei mulle mitään
satu, mä oon jumalan erityissuojeluksessa.
1.9. 2013
Herätessä
oli kehno olo eikä fiilis ole vieläkään mitenkään loistava. Se
saattaa johtua viime yönä syödyistä suolapähkinöistä ja
Lakrisaleista, tai sitten siitä että heti kun tajuntani heräsi
horroksesta se alkoi pyörittää raha- ja sossuasioita mieleni
silmän edessä sellaisella tahdilla että vähemmästäkin tulee
merisairaaksi.
Nythän
sossuun eivät tosiaankaan enää kelpaa verkkopankista tulostetut
tilitapahtumat, vaan pitää tulostaa tiliote. Ja jotta sen voi
saada, on odotettava vähintään kaksi (2) pankkipäivää jokaisen
kuun alusta. Nyt on kuun ensimmäinen päivä ja sunnuntai, joten
tällä tiedolla saan sen tiliotteen sieltä keskiviikkona joka on
neljäs päivä. Okei, tiliote printataan ja viedään sossuun muun
paperinivaskan kanssa. Sitten niitä hakemuksia ja lappuja
pyöritellään siellä maksimissaan se seitsemän arkipäivää,
joka tarkoittaa sitä että toimeentulotuen voipi myöhimmillään
saada siinä kuun puolivälin tienoilla.
Jep.
Eipä siinä mitään, mutta vuokranmaksupäivä nyt sattuu olemaan
kuun viidentenä. Ja sähkölaskun eräpäivä sijoittuu useimmiten
myös kuun alkuun ja kuinka ollakaan, sähkölasku tuli tietenkin
viime kuussa silleen että eräpäivä oli 3.9. Se tarkoittaa
yhteensä melkein 515 euron arvoisen pääoman poistumaa.
Onneksi
sattuu olemaan niin, että saan työmarkkinatuen juuri tuon
sähkölaskun eräpäivänä. Jos saisin sen vasta esimerkiksi 6.9
tai myöhemmin, pystyisin kyllä juuri maksamaan sen sähkölaskun
mutta vuokraa en pystyisi maksamaan ajallaan.
No,
jos oikein tiukoille olisi mennyt, olisin voinut käydä pankissa
pyytämässä ystävällistä pankkitätiä tulostamaan minulle
tilitapahtumat ja hakea sitten toimeentulotukea jo aikaisemmin niillä
aseistautuneena. Pankin tulostamat tilitapahtumat nimittäin kyllä
kelpaavat sossuun, mutta asiakkaan tulostamat eivät... Eli
käytännössä minun olisi pitänyt hypätä tästä autoon, ajaa
Riksuun, mennä Nordean konttoriin, jonottaa siellä ja pyytää
tulostamaan ne tilitapahtumat. Se olisi vielä käynyt helposti koska
minulla nyt sattuu olemaan se auto eikä tästä ole kuin 15
kilometriä matkaa. Mutta entäpä jos minulla ei olisi sitä autoa
ja matkaa olisikin saman verran? Tai vaikka 40 kilometriä?
Luin
eilen Iltalehdestä kuinka eräs toimeentulotukea saava naisihminen
oli joutunut helvetilliseen sotkuun haettuaan sairaslomaa. Sitten oli
pitänyt hakea asumistuet uusiksi ja kaikki oli mennyt päin
hemmettiä... Johan minuunkin otettiin sossusta yhteyttä ja
patisteltiin hakemaan sairaslomaa. Tietysti patisteltiin, kun minä
tulen kunnalle kalliiksi! Mutta minäpä en sitä hae, koska en halua
joutua minkäänlaiseen sotkuun enkä hakea mitään tukia uusiksi.
Ja
olisihan se nyt aika huvittavaa muutenkin. Käytännössähän
tilanne olisi se että sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta sanoo
että sinun on pysyttävä työnhakijana etkä sinä mitään
kuntoutustukea saa, kun olet niin saatanan terve. Ja sitten sossu
sanoo ettet sinä voi olla työnhakijana ja toimeentulotuella kun
sinä olet niin saatanan sairas!
31.8. 2013
Minulla
ja Pitkolla oli jälleen toissayönä kiintoisa close encounter of
the third kind! Pitko siinä tsekkaili viestejä lyhtytolpan
inboxista, minä polttelin Hofnaria ja ajattelin juuri mielessäni
että onpas kertakaikkisen mahtava ulkoilukeli, kun näin kaksi
hahmoa jotka tulla möykyttivät pyörätietä pitkin suoraan meitä
kohti.
Mietin
että voisivatko ne jukolauta olla mäyriä, mutta kun ne tulivat
paremmin näkyviin ymmärsin että ne ovat liian pieniä mäyriksi.
Supikoiriahan ne, ja koska ilma oli tuuleton ja minä ja Pitko niihin
nähtynä ylämäessä, ne eivät haistaneet meitä vaan pönkivät
sievästi peräkkäin pyörätien reunaa kuin mitkäkin
lainkuuliaiset jalankulkijat. Arviolta viidentoista tai
kahdenkymmenen metrin päässä meistä ne tekivät tiukan
yhdeksänkymmenen asteen käännöksen ja menivät keskelle ajorataa
(vähemmän lainkuuliaisesti) ja siellä ne sitten puuhailivat
omiansa, sellaista mitä nyt supikoirat öiseen aikaan ajoradoilla
puuhailevat.
Minä
ja Pitko hiippailtiin varovasti lähemmäs, mutta aika pian nuo
toiset kaverukset lähtivät kaikessa rauhassa kävelemään tien
reunaa takaisin tulosuuntaansa ja hävisivät lopulta varjoihin.
Toinen oli selvästi rohkeampi ja meni edellä toisen varmistaessa
selustaa. Mainioita elikoita, olisivatkohan olleet tämän vuoden
poikasia? Liikkuvatkohan ne kimpassa? En tiedä, kun en ole
tutustunut supikoirien perinnäistapoihin. Mutta hassuilta ne
näyttivät liikkuessaan, jotenkin sellainen riuska mutta kömpelö
töpötys ei tunnu istuvan niiden yleiseen muotoon.
Ollaan
tässä tietysti supikoiria nähty ennenkin (sekä elävinä että
varsinkin kuolleina, sillä niitä makaa usein mankeloituina raatoina
pitkin tienvarsia) mutta ei koskaan kahta kerralla eikä noin
läheltä, ja etenkään en ole koskaan päässyt tarkkailemaan niitä
noin pitkää aikaa. Mainiota! Pitko ei kiinnittänyt niihin juuri
huomiota eikä se ollut innostunut niiden jäljistäkään. Mutta
eipä se toisaalta piitannut sen taannoin nähdyn mäyränkään
jäljistä... On siinä oikein varsinainen mäyräkoira, pöh.
Subscribe to:
Posts (Atom)